M iehen kunnianhimoisen kantritrilogian päättävä levy 'Kantri 3' julkaistiin 13.9.2013

Mikko Alatalo on julkaissut kunnianhimoisen kantritrilogian kolmannen albumin.  Huolellisesti tehdyllä tuplalevyllä on liuta nimekkäitä vierailijoita, mm. Jussi Raittinen, Pekka Myllykoski, Kari Vepsä, Matti Esko, Simo Silmu, Heikki Kinnunen ja Janne Viksten. Kantri 3 -levyllä on mukana paitsi Mikko Alatalon oma poika Kalle Alatalo myös Suomen parhaita kantri-pelimanneja mm. Olli Haavisto, Kukka Lehto, Veli-Matti Järvenpää, Jukka Harju sekä Jussi Syren & Groundbreakers.

 

 ’Kantri 3’ -albumin ensimmäinen levy pitää sisällään kaksikymmentä uutta levytystä, joista suurin osa on Mikko Alatalon itsensä säveltämiä ja sanoittamia. Levyltä voisi nostaa esiin mm. kunnioituksena kädentaitajille tehdyn biisin 'Duunari',  'Jippijai-Jou' -dueton Simo Silmun kanssa, omille vanhemmille sävelletyn koskettavan 'On kotipiha hiljainen' -kappaleen sekä Suomi-kantrin kuninkaalle Kari Tapiolle omistetun 'Itkukännit'- nimisen biisin, jonka Mikko laulaa yhdessä Matti Eskon kanssa.

VIDEOT

 Albumin bonuslevy sisältää lisäksi kaksikymmentäkolme kappaletta aiemmin ilmestyneiden Kantri-levyjen parhaista. Trilogian aiemmat osat ’Kantri 1’ ja ’Kantri 2´ on julkaistu vuosina 2001 ja 2008. Tupla albumilla on erilaisia kantrin tyylilajeja: bluesgrassia, texmexiä, western swingiä, kantrirokkia ja balladeja.  On jopa cajun-versio Jambalayasta uusine vampyyri-teksteineen.

Muusikon uransa jo 1970-luvulla yhdessä Juice Leskisen ja Harri Rinteen kanssa Coitus Int -yhtyeessä aloittanut Mikko Alatalo on tyytyväinen, että 14 vuoden urakka on valmis musiikkilajissa, jota hän rakastaa.  Juha Vainio -sanoittajapalkinnolla palkitun Alatalon  tekstit käsittelevät elävästi nykysuomalaista elämänmenoa ja myös maaseudun ihmisten kohtaloita. Alatalo on säveltänyt yli kuusisataa kappaletta ja levyttänyt yli viisikymmentä  albumia uransa aikana. Silti Mikko pitää Kantri –trilogiaa yhtenä päätyönään.  Alatalon elämänkertakirjan kirjoittanut Petri Nevalainen pitää kantritrilogiaa yhtä merkittävänä kuin Alatalon 1980-luvun taitteessa julkaisemaa  'Siirtomaa-Suomen laulut'-trilogiaa.

Alatalon rakkaus kantrimusiikkiin syttyi jo 1960-luvun lopulla Mikon vierailtua Amerikassa. Miehen ensimmäinen kantrilevytyskin julkaistiin jo 1970-luvulla Vanha Isäntä –yhtyeen kanssa.