Home Page Image


Jokaisen ihmisen Mikko,
kuin itseäsi äänestäisit!


MIKOSTA SANOTTUA

Alatalon Mikon siirtyminen kansantaiteilijasta kansanedustajaksi on ollut häikäisevä esitys. Muutettuaan 1970-luvulla opiskelemaan Tampereelle, Mikko imi harvinaisella nopeudella nousevan kaupunkikulttuurin ja eteni sen siivillä ihmisten sydämiin. Eduskunnassa 2000-luvulla Mikko on pitänyt tiiviin tuntuman Lähiörapsodian hengessä kaupunginosien asukkaisiin.  Mikko on ollut koko ajan valmis toimiin ja solminut aidon yhteyden kansalaisjärjestöihin sekä vaikuttanut niiden jäsenten ehdottamien ideoiden ja ajatusten edistämiseen.
Esko Vuoristo, puheenjohtaja, Hervanta-Seura ry


Alatalon Mikko ei pönötä eikä paasaa. Entisenä toimittajana Mikko ottaa selon asioista, tarraa kiinni ja hoitaa homman. Muusikkona Mikko on kulkenut Suomen ristiin rastiin. Hän tuntee kylät ja kaupungit, maat ja mannut. Suomi ja suomalaiset on lauluihin kirjoitettu. Senaattori Alatalo ei ole ylpistynyt, häntä on helppo lähestyä ja napata hihasta kiinni Mikko kyllä kuuntelee. Senioritoimittajana on ollut mukava seurata miten entinen työtoveri ja kollega on puolustanut Ylen hallintoneuvostossa kotimaista ohjelmistoa ja sen tekijöitä mutta arvostellut huonosti hoidettua digimeininkiä.

  Risto Arkimies, toimittaja


Vuosikymmenet maata kiertäneenä yrittäjänä Mikko Alatalo tuntee Suomen ja suomalaiset paremmin kuin yksikään muu Pirkanmaan kansanedustaja tai kansanedustajaehdokas. Siksi Mikolla on poikkeukselliset edellytykset ajaa sekä Pirkanmaan että koko Suomen asiaa. Mikon eduskuntatyö lapsiperheiden, eläkeläisten, vanhusten, omaishoitajien, yrittäjien ja suomalaisen kulttuurin hyväksi osoittaa, että hän myös toimii tärkeiksi kokemiensa asioiden puolesta. Mikko on tehnyt vähintäänkin väitöskirjallisen verran lauluja ja vaikuttanut jo pelkästään niillä suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen ja suomalaiseen sielunmaisemaan enemmän, kuin moni poliitikko pystyy vaikuttamaan koko uransa aikana. Toimittajana Mikko tuntee asiat ja asioiden taustat ja pystyy tarttumaan niihin. Mikko on kansanedustajana aito kansan edustaja.

Juhani Wiio, dosentti


Minulta on kysytty, miten Mikko sovittaa yhteen kansantaiteilijan ja kansanedustajan roolit? Hyvin, koska Mikosta on tullut politiikan valtakunnallinen vaikuttaja jo ensimmäisellä kaudellaan. Hän on ahkera ja asiantunteva valiokuntatyössään sekä sitkeä ja kovaääninen oman vaalipiirinsä asioiden edunvalvoja. Politiikka on yhteistyötä. Voidakseen vaikuttaa, verkostojen pitää olla kunnossa. Mikolla ne on, koska Mikko tuntee ja Mikko tunnetaan.

Markku Laukkanen, kansanedustaja


"Olen tuntenut Alatalon Mikon parikymmentä vuotta. Hän on silloin tällöin käynyt maalauttamassa autojaan maalari- ja kolarikorjaamollamme, kun on lommoja tullut keikkareissuilla. Aina on hyvin tultu juttuun. Tuntuu niin kuin Mikko viihtyisi meidän maalarien ja peltiseppien seurassa. Mies ihan selvästi arvostaa niitä käden taitoja, mitä nykypäivän autojen fiksaamisessa vaaditaan. Monesti on puhuttu siitä, miten nuoret saataisiin kiinnostumaan ammattimiesten hommista, mitä varmasti Suomessa tulevaisuudessakin riittää. Kun on ystävystytty, on kansantaiteilija käynyt myös laulamassa meidän firman työntekijöiden perhejuhlissa. Mikko ymmärtää sekä duunarin että pienyrittäjän asioita. Hän tietää, että tavalliset työtätekevät ihmiset tätä maata pitävät pystyssä ja heitä tulee kannustaa eikä verottaa kuoliaaksi. Alatalon Mikolla on yrittäjäkokemusta, jalat maassa ja tosiasiat selvinä eikä muutenkaan ole noussut neste päähän. Sellaisia miehiä tarvitaan eduskunnassa paljon enemmän kuin poliittisia broilereita."

Pentti Siuro, automaalari ja yrittäjä


Olen saanut tutustua Mikkoon eduskuntatyön alusta lähtien, sillä olimme heti viime vaalien tulosten julkistamisen jälkeen yhdessä tv-lähetyksessä. Siitä eteenpäin olemmekin tehneet yhteistyötä eduskunnassa useiden asioiden parissa. Mikko on paitsi mainetta saanut muusikko, niin myös yhteiskunnallisesti valveutunut henkilö. Hän osaa myös eduskuntatyössään nähdä laaja-alaisesti monien ihmisryhmien tarpeita. Mikon aikaisempi kokemus yhteiskunnallisista asioista näkyy myös hänen tavassaan toimia. Mikko on myös todella yhteistyökykyinen, hän ei ruoki vastakkainasettelua, vaan näkee sen, että vain yhteistyöllä saadaan tuloksia aikaan! Mikolla on myös hyvä kielitaito, minkä olen päässyt näkemään Pohjoismaisen neuvoston kokouksissa, joissa olemme yhdessä toimineet. Ennen kaikkea Mikko on ihminen isolla I:llä. Hän on varmasti nähnyt paljon elämää ja sitä kautta osaa myös ymmärtää ja suvaita elämän moninaisuutta. Olen oppinut tuntemaan Mikon, joka on inhimillinen ja herkkä aistimaan yhteiskuntaa. Sellaisia ihmisiä tarvitaan yhä vain kovenevassa maailmassa ja eduskunnassa. Ja eihän se haitaksi ole, vaikka osaa toisinaan myös ilmaista tunteitaan laulujen keinoin tai tuoda ripauksen piristystä politiikan maailmaan, vaikkapa musiikin muodossa!

 Satu Kirsikka Taiveaho, Kansanedustaja


MATTI KONTION LUONNEHDINTA MIKOSTA

Olen tuntenut Mikon jo lapsuudesta Kiimingin Alakylästä. Emme olleet varsinaisesti kavereita nuoruudessa, koska silloin muutamankin vuoden ikäero oli ratkaiseva, olenhan häntä muutaman vuoden nuorempi. Aikuisiällä ystävystyimme ja olen ollut puskemassa omalta osaltani Mikkoa keskustan kansanedustajaehdokkaaksi viime vaaleissa.  

Kun itse olen toiminut kotikuntani, asukasmäärältään Suomen nopeimmin kasvaneen kunnan, Kiimingin johtotehtävissä luottamusmiehenä, olen huomannut sen, että Alatalon Mikko ei ole unohtanut koskaan kotiseutuaan, vaikka hän nyt edustaakin Pirkanmaata valtiopäivillä. Mies on aina mainostanut hänelle rakasta Kiiminkijokea ja pohjoispohjalaista maisemaa lauluissaan ja haastatteluissaan.

Mikko on laulanut kauniisti maaseudusta ja ennen muuta vastustanut jo yli 30 vuotta ihmisten pakkomuuttoa kotiseuduiltaan leivän perässä betonikyliin. Nyt hän voi eduskunnassa takkia kääntämättä puhua siitä, mistä on laulanutkin. Kuulin, että keskustan eduskuntaryhmä sai viime vuonna vieraakseen ministeri Eero Heinäluoman, jotta demarien ja keskustan väliset jännitteet saataisiin laukaistuksi. Voiteluaineeksi keskustan ryhmänjohtaja Timo Kalli antoi demaripomolle vanhan vinyyliversion Alatalon levystä Maalaispoika oon. Siellähän se on jo kerrottu, Mikon vaaliohjelmat. Jo 70-luvulla. Eikä niitä tarvitse hävetä tänäkään päivänä, kunhan vähän päivittää.

Mikko pyrkii ihmisten kesken paitsi taloudelliseen myös alueelliseen tasavertaisuuteen ja siihen, ettei kenenkään syntymätausta ole esteenä opiskelulle ja eteenpäin pääsemiselle elämässä. Mikko oli kotikylänsä toinen ylioppilas. Tänä päivänä on itsestään selvää, että syntymätaustasta riippumatta kaikilla nuorilla pitää olla mahdollisuus nousta yhteiskunnan portailla.

Matti Kontio
Kiimingin kunnanvaltuuston pj.
Markkinointijohtaja


Toimin vuoden verran Alatalon Mikon avustajana eduskunnassa vaalikauden alussa. Sinä aikana opin tuntemaan Mikon paitsi reiluna pomona, myös erittäin aktiivisena ja toisaalta myös tuloksellisena vaikuttajana tärkeiksi katsomiensa asioiden puolesta. Paras esimerkki tästä lienee toiminta Tampereen läntisen kehätien puolesta, joka sitten saikin onnellisen päätöksen. Olen edelleen sitä mieltä, että hankkeen eteneminen ja erityisesti keskustan eduskuntaryhmän myönteinen kanta asiaan oli suurelta osaltaan Mikon periksi antamattoman taistelun tulosta.

Alatalo on ollut sitoutumattomana edustajana eduskuntaryhmän ”outo lintu”. Käytännön merkitystä asialla ei kuitenkaan ole ollut, vaan hän on ollut täysivaltainen ryhmän jäsen ja myös toiminut sen mukaan. Tämä kertoo myös osaltaan keskustan ryhmän hyvästä toimintakulttuurista. Alatalo on voinut sen ansiosta nousta keskustan eduskuntaryhmän vaikuttajaksi. Asiat ja aktiivisuus ovat ratkaisseet. Sen ääntä kuunnellaan, joka sitä osaa ja jaksaa käyttää.

Mikko Kriikku
kansanedustajaehdokas
kansanedustaja Hannu Hoskosen avustaja


Politiikassa tulisi katsoa pidemmälle tulevaisuuteen kuin nykyisin tehdään. Me Mikko Alatalon kanssa olemme Eduskunnan Tulevaisuusvaliokunnan jäseniä. Mikko on kansainvälisenä ja kielitaitoisena tyyppinä valittu monelle valiokunnan matkalle.

Oman maakunnan asiat ovat hänelle kuitenkin tärkeimpiä. Alatalo puhuu sujuvasti ruotsia, englantia ja saksaa. Hän oli yksi kolmesta alustajasta Prahassa järjestetyssä kansalaisyhteiskuntaseminaarissa, jossa kuulijoina oli vanhoja eurooppalaisia ministereitä ja muun muassa Saksan liittopäivien varapresidentti.

Brysselissä Alatalo osallistui EPRI-kokoukseen. Siellä hän rohkeasti nosti esille vaikean työperäisen maahanmuuton kysymyksen. Kansanedustajan tulee uskaltaa Mikon tapaan nostaa rohkeasti esille myös epäsuosittuja aiheita, vaikka ne eivät miellyttäisikään kaikkia.

Joulun 2006 alla Alatalo oli Koreassa puhumassa suomalaisesta sopimusyhteiskunnasta ja kolmikantamallista. Jo aiemmin Mikko käytti puheenvuorot sekä Lontoossa että Japanissa liikennealan konferenssissa.

Rauno Kettunen
kansanedustaja, rehtori


Naapuri Mikko Alatalo, kansantaiteilija ja kansanedustaja. Istuu erinomaisesti ja uskottavasti molempiin rooleihin ollen nöyrästi kansan palvelija, helposti lähestyttävä kuuntelija. Hän on vienyt kansalaisten esittämiä ja itselleenkin tärkeitä asioita sydämellä ja tarmolla eteenpäin.
Mikko on pirkanmaalainen eurooppalainen. Voi luottaa.

Arja Kivinen, sosionomi Pispala/Tahmela


Pantu lobaten

Liittomme halusi tavata ja tapasikin kansanedustaja Mikko Alatalon aivan viime vuoden lopussa, minkä seurauksena tapasimme kulttuuriministerin avustajan eduskunnassa tämän vuoden alussa. Suomen Pohjoismainen Taideliitto sai juuri Valtion kuvataidetoimikunnalta ensiapua, jotta pääsemme kokoustamaan Suomessa ja osallistumaan PTL:n liittotapaamiseen Norjan Karasjoella toukokuun alussa.

Asia oli ministerin päätettävissä, ja Liittomme saikin  tukea taiteilijajärjestötoimintaan.

Suomen Pohjoismaisella Taideliitolla on jäsenjärjestöt Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Färsaarilla, Ahvenanmaalla ja Islannissa Saamelaisten toimiessa tällä hetkellä puheenjohtajana. Kattojärjestönä toimii Pohjoismainen Taideliitto.

Kansanedustaja Mikko Alatalo puolustaa suomalaisen kuvataiteen asemaa pohjoismaisella Taidekentällä kansanedustajan keinoin. Lobbaajan soittaessa hänelle taiteilija Alatalo osaa esitellä ja yhdistää lobbarin oikeisiin ihmisiin, väyliin ja paikkoihin – varsinkin, kun lobbis on pannu lobaten Tampereelta ja Pirkanmaalta.

Tampereella 12. helmikuuta

Jari Arffman, Kuvataiteilija,


ARTO KOURIN LUONNEHDINTA MIKOSTA:

"Muistan Alatalon Mikon jo vuosien takaa, kun hän oli jo lähtenyt Tampereelle opiskelemaan. Ystävyytemme – jopa toveruus – oli alkanut jo aiemmin.

Olen ollut hyvä ystävä myös hänen koko Kiiminkijokilaakson tunteman taksimiesisänsä Jaskan ja sekä pohdiskelevan, sydämensivistyneen äitinsä Anna-Liisan kanssa.

He ovat olleet ylpeitä pojastaan, joka on rohkeasti uskaltanut tehdä, mitä sydän milloinkin sanoo, olipa se toimittajan tai kansantaiteilijan ja nyt myös kansanedustajan työtä.

Kutsumus on aina ollut Mikolle tärkeä ja se, että tehdään jotakin toisten ihmisten hyväksi olipa se sitten hyvän mielen luomista lauluilla tai lakiensäätämistä ja yhteiskunnan heikompiosaisten auttamista.

Monet debatit olen Mikon kanssa käynyt yhteiskunnallisista asioista ja välillä vastaväitellytkin. Jokainen valitsee kantansa kutsumuksensa mukaan. Mikko on nuoruuden radikalisminsa jälkeen löytänyt isiensä keskustan vihreän värin. Jo hänen isoisänsä Matti Alatalo oli maalaisliittolainen kunnanvaltuutettu ja huoltolautakunnan puheenjohtaja, joka jakoi niitä Päätalonkin kirjoista tuttuja kunnanjauhoja vähäosaisille.

Punamultamiehiä oli isoisä ja Mikollakin on sydän paikallaan niin lauluissaan kuin yhteiskunnallisissa töissäänkin."

Arto Kouri, vasemmistolainen rovasti


Julkkisehdokkaita on monenlaisia. Joillakin on poliittista uskottavuutta, joillakin taas ei ole.
Mikko oli jo taiteilijaurallaan ottanut kantaa yhteiskunnan asioihin laulujensa riimityksissä. Niissä hän on puolustanut maaseutua ja rakentanut siltaa maalaisten ja kaupunkilaisten välille. Näitä lauluja paljon kuunnelleena ja Mikon taustaa vähän tunteneena rohkenin puoluesihteerinä olla suosittelemassa hänen ottamistaan eduskuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2003 vaaleihin. Ilokseni huomasin, että olin oikeassa. Mikkoa kuunneltiin ja häneen luotettiin. Toivon, että näin käy myös tulevissa vaaleissa.

 Eero Lankia, ryhmätoveri