Kansanedustajalla on käytössään muutamia merkittäviä poliittisia ”instrumentteja”, joita hän voi eduskunnassa hyödyntää. Alla on lueteltu kansanedustaja Mikko Alatalon kaikki 68 valtiopäivätointa (otsikot) eduskuntakaudella 2003-2007.
Valtiopäivätoimet ovat merkittäviä siinäkin mielessä, että ne kertovat kansanedustajan arvomaailmasta eli niistä asioista mistä kansanedustaja on kiinnostunut. Tämän pitäisi helpottaa myös äänestäjiä, kun hän miettii millainen kansanedustajaehdokas on arvoiltaan ja ajatuksiltaan. Osa aloitteista on syntynyt kansalaisten yhteydenottojen pohjalta.
Kansanedustaja voi jättää ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, johon ministerin tulee vastata kolmen viikon kuluessa. Mikko Alatalo teki vaalikaudella 2003-2007 yhteensä 23 kirjallista kysymystä. Kirjallisten kysymysten lyhenne on KK alla olevassa luettelossa.
Ministereille voi tehdä viikoittain myös suullisia kysymyksiä eduskunnan suullisella kyselytunnilla. Nämä 60 minuutin pikaistunnot televisioidaan joka torstai YLE TV1:ssä tai YLE24-kanavalla. Ministeri vastaa kysymyksiin ex tempore eli hän ei ole (yleensä) saanut kysymystä etukäteen. Alla olevassa luettelossa suulliset kysymykset on lyhennetty SKT. Kyselytunnilla ääneen pääseminen on hyvin pitkälle kiinni puhemiesten armeliaisuudesta, eikä siitä, haluavatko kansanedustajat kysyä. Alatalo oli suullisilla kyselytunneilla äänessä kahdeksan kertaa, joka on hyvä saavutus ensimmäisen kauden kansanedustajalle.
Toimenpidealoitteella (TPA) kansanedustaja voi kiinnittää hallituksen huomion tiettyyn yhteiskunnan epäkohtaan ja vaatia toimenpiteitä sen korjaamiseksi. Hallitus ei kuitenkaan joudu vastaamaan edes kirjallisesti mihin toimenpiteisiin se on ryhtynyt aloitteen pohjalta. Alatalo teki yhteensä kolme toimenpidealoitetta. Syksyllä 2006 tehdyssä toimenpidealoitteessaan Mikko Alatalo vaati jatkoaikaa julkisille laitoksille digitv-aikaan sirtymisessä. Hänen mielestään esimerkiksi sairaaloissa lähetyssignaali pitäisi saada muuttaa digitaalisesta analogiseksi. Joulun alla viestintävirasto teki päätöksen antaa sairaaloille luvan muuttaa signaali analogiseksi vuoden 2010 elokuuhun asti.
Joka vuosi ennen joulua eduskunta hyväksyy seuraavan vuoden valtion talousarvion (budjetti). Jokainen kansanedustaja voi jättää myös omia talousarvioaloitteitaan. Alatalo on ollut ensimmäisenä allekirjoittajana yhteensä 32 talousarvioaloitteessa. Hän on allekirjoittanut myös lukuisia toisten kansanedustajien räätälöimiä aloitteita. Talousarvioaloitteet ovat koskettaneet kaikkia yhteiskunnan osa-alueita. Lisätalousarvioaloitteet (LTA) tehdään lisäbudjetteihin.
Alatalo on tehnyt vain yhden lakialoitteen (LA), mutta se on sitäkin merkittävämpi. Lakialoitteessa hän ehdottaa verovähennystä ensimmäisen digiboksin hankinnasta. Kansanedustajan lakialoitteiden toteutumisprosentti on lähellä nollaa, koska perinteeksi on muodostunut se, että hallitus tekee merkittävät lakialoitteet eikä yksittäiset kansanedustajat.
Mikko Alatalon valtiopäivätoimet
- SKT 166/2006: Suullinen kyselytunti: Vanhusten televisioiden digisovittimet
- TPA 111/2006: Toimenpidealoite: Julkisten laitosten siirtyminen digi-tv-lähetyksiin
- KK 799/2006: Kirjallinen kysymys: Kangasalan moottoriradan meluhaitat
- TAA 23/2006 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen omaishoidon tuen korottamiseen
- TAA 22/2006 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen valtatien 9 parannuksen toiseen vaiheeseen tieosuudella Tampere - Orivesi
- TAA 21/2006 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen valtatien 3 pohjoisosan parannukseen
- TAA 20/2006 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen kevyen liikenteen väylän rakentamiseen tieosuudella Orivesi - Hirsilä
- TAA 19/2006 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen kevyen liikenteen väylien rakentamiseen
- TAA 18/2006 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen alueellisiin investointeihin perustienpidon tason säilyttämiseksi
- TAA 17/2006 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen Pentinkulman päiville
- TAA 16/2006 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen Tampereen Komediateatterin valtionosuuteen
- TAA 15/2006 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen harkinnanvaraiseen valtionapuun Pirkanmaan kunnille
- LA 50/2006 Lakialoite: Laki valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 17 §:n muuttamisesta
- LTA 26/2006 Lisätalousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen Sorilan kevyen liikenteen väylän rakentamiseen
- SKT 82/2006 Suullinen kyselytunti: EU-kokousten turvallisuus
- KK 274/2006 Kirjallinen kysymys: Osa-aikaisten maatalouslomittajien toimeentulo
- KK 205/2006 Kirjallinen kysymys: Omaishoidon tuesta säädetyn lain toteutuminen
- KK 1017/2005 Kirjallinen kysymys: ADHD-lasten tulevaisuus
- KK 920/2005 Kirjallinen kysymys: Sairaankuljetuksen vastuusuhteet ja tulevaisuus
- KK 919/2005 Kirjallinen kysymys: Kouluterveydenhoidon lisääminen
- KK 918/2005 Kirjallinen kysymys: Vanhusten huono kohtelu
- KK 908/2005 Kirjallinen kysymys: Televisio-ohjelmien tekstitykset kuulovammaisille
- KK 901/2005 Kirjallinen kysymys: Kyläkoulujen asema
- KK 900/2005 Kirjallinen kysymys: Kanteenmaan ja Huhtamon koulujen tulevaisuus
- TAA 31/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen opiskelija-asuntojen tuotantotuen korottamiseen
- TAA 30/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen omaishoidon tuen korottamiseen
- TAA 29/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen lasten kotihoidon tukeen
- TAA 28/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen kansaneläkkeen tasokorotukseen
- TAA 27/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen lapsilisien korottamiseen
- TAA 26/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen yksityisten teiden kunnossapitoon ja parannukseen
- TAA 25/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen valtatien 9 parannuksen toiseen vaiheeseen tieosuudella Tampere - Orivesi
- TAA 24/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen valtatien 3 pohjoisosan parannukseen
- TAA 23/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen perustienpitoon
- TAA 22/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen kevyen liikenteen väylän rakentamiseen tieosuudella Orivesi - Hirsilä
- TAA 21/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen kevyen liikenteen väylien rakentamiseen
- TAA 20/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen Pentinkulman päiville
- TAA 19/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen Tampereen Komediateatterin valtionosuuteen
- TAA 18/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen opintorahan tasokorotukseen
- TAA 17/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen opettajavaihdon rahoittamiseen
- TAA 16/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen yliopistoille henkilökohtaisten opintosuunnitelmien kehittämiseen
- TAA 15/2005 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen harkinnanvaraiseen valtionapuun Pirkanmaan kunnille
- SKT 117/2005 Suullinen kyselytunti: Joukkoliikennetuen vähentäminen
- KK 770/2005 Kirjallinen kysymys: Postinjakajien palkkaus
- KK 602/2005 Kirjallinen kysymys: Iäkkäiden kuuleminen liikenneturvallisuusasioissa
- KK 601/2005 Kirjallinen kysymys: Vanhusten liikenneturvallisuus
- KK 421/2005 Kirjallinen kysymys: Eläkeläisten kuuleminen ja huomioiminen
- KK 420/2005 Kirjallinen kysymys: RAY:n tuen lopettaminen omaishoitoyhdistyksiltä
- KK 419/2005 Kirjallinen kysymys: Omaishoitajien aseman parantaminen
- KK 418/2005 Kirjallinen kysymys: Tampereen rautatieaseman turvallisuus
- KK 417/2005 Kirjallinen kysymys: Dieselveron tarkistus
- KK 416/2005 Kirjallinen kysymys: Apteekkimaksun poistaminen
- KK 415/2005 Kirjallinen kysymys: Päiväkotien hoitajapula
- KK 422/2005 Kirjallinen kysymys: Vanhusten oikeudet ja ihmisarvo
- SKT 59/2005 Suullinen kyselytunti: 3G-puhelinverkko
- SKT 31/2005 Suullinen kyselytunti: Apteekkimaksun poistaminen
- SKT 225/2004 Suullinen kyselytunti: Tekes-tukien käyttö osakkeiden ostamiseen
- TAA 15/2004 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen yksityisteiden kunnossapitoon ja parantamiseen
- TAA 14/2004 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen valtatien 9 parannuksen toiseen vaiheeseen tieosuudella Tampere - Orivesi
- TAA 13/2004 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen kevyen liikenteen väylien rakentamiseen
- TAA 12/2004 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen Tampereen komediateatterin valtionosuuteen
- SKT 135/2004 Suullinen kyselytunti: Kriisipaikkakuntien avustaminen
- TPA 56/2004 Toimenpidealoite: Oikealle kääntyminen punaisen valon palaessa
- TPA 55/2004 Toimenpidealoite: Asuntovaunujen ajoneuvokohtaisen nopeusrajoituksen nostaminen
- KK 400/2004 Kirjallinen kysymys: Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys
- KK 215/2004 Kirjallinen kysymys: Työmatkaliikenteen mahdollistaminen rautateitse välillä Tampere - Parkano
- TAA 4/2003 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen yksityisten teiden kunnossapitoon ja parannukseen
- TAA 3/2003 Talousarvioaloite: Määrärahan osoittaminen kevyen liikenteen väylien rakentamiseen
- SKT 31/2003 Suullinen kyselytunti: Ravintoloiden aukioloaikojen lyhentäminen
|