"Kuule kuinka kulkee" v. 1990 Tulosta Sähköposti
  • "Kuule kuinka kulkee" v. 1990 Hulluna sinuun
  • Takaisin sylissäsi
  • Viimeinen markka
  • Kielletty nainen
  • Kuule kuinka kulkee
  • Maria, te quiero
  • Renkutus
  • Kynttilän valoon
  • Vanhanaikainen tyttö
  • On kamat luotu kiertämään
  • Amanda
  • Pieni rakkaus
  • Pidä kiinni
  • Ihmiset on särkyviä

1990
BBL 1079

Alatalo ja Rinne olivat hankkineet v. 1987 yhteisen asunnon Espanjan Andalusiasta ja heillä oli nyt tapana tehdä lauluja siellä. Kännyköitä ei ollut häiritsemässä ja muutenkin etelän ilmapiiri kiihotti aivojen emootio-puolta ja järkeilyn sai jättää koti-Suomeen. Joskus kesti monta päivää, ennen kuin runosuoni alkoi sykkiä kaiken kotimaan kiireiden jälkeen. Kun se kumppaneilta aukesi, ei siitä meinannut tulla loppua: biisejä ja biisi-ideoita pulppusi vielä paluulennollakin.

Rinne oli ollut Espanja-enthusiasti jo nuorena. Opiskeluaikoinaan hän liftasi läpi Euroopan ja vietti talven pummina Espanjassa. Mikko taas ihastui Calahondan maaseutuun ja silloin vielä rauhalliseen tunnelmaan vuoriston ja valkokalkkisten talojen lomassa. "Nyt aurinkorannikko on räjähtänyt ihmisiä täyteen ja illuusio on kadonnut" kertoo laulaja itse.

Rakkaus Espanjaan ja sen flamenco-musiikkiin leimaa "Kuule kuinka kulkee" –levyä. Mikko äänitti espanjalaistaitureiden kanssa Malagassa biisit "Maria Te Quiero", "Calahondassa tuulee" ja "Rakkauslaulu". Muuten levyllä oli lauluja Mikon ja Harrin ikäisistä, tuolloin nelikymppisistä ihmisistä. Se kertoi, miten keski-ikää lähestyvillä menee, kun "Elämä on seisovaa vettä" tai kun ollaan "Eronneita, karanneita ja takaisintulleita".

Mikon bändi
Yksi Mikon tärkeistä kiertuebändeistä vuosina 1989-1991.
Vas. Tommi Rautiainen, Olli Harala, Mikko, Masi Luoma, Esko Marjamäki
ja Kala Alajoki.


Itse nimibiisin tulkitsi Mikon kanssa Viron rockin Grand old man Ivo Linna, hyvä ystävä. Hän sai Mikkoonkin rock-potkua. Laulussa "On kamat luotu kiertämään" on jo elämänkerrallista makua: "Nyt on vuosia mennyt, minä kierrän vieläkin, vaikka ojia potkien saman rahan saisin helpommin. Laulun laestadiuksena joudun kulkemaan, murheen laaksossa autisteja auttamaan..." Tuona vuonna Mikko teki vielä yli 200 keikkaa, autismin torjumiseksi. Apuna trubaduurilla oli vain uskollinen roudari Esko Marjamäki, mies, joka ajaa,roudaa ja jaksaa pitää hommat kasassa.