Elämä olla voi valoisampaa (v. 2009) Tulosta Sähköposti

 Elämä olla voi valoisampaa –
Kansansuosikkeja ja yllätyksiä

Tämä Alatalon Mikon kokoelma on pieni raapaisu koko Alatalo-Rinteen 600 biisin tuotannosta, mutta levyllä on kuitenkin lukuisia laulajan uralle tärkeitä kappaleita. Kuten alaotsake kertoo, levy on kaksijakoinen.

Mukana on kansansuosikkeja, joita on totuttu kuulemaan Alatalon keikoilla
jo vuosikymmeniä: ”Ihmisen ikävä toisen luo”, ”Viivy vielä hetki”, ”Tytöt tahtoo pitää hauskaa”, ”Ajolähtö”, ”Kissanpentu”, ”Suojelusenkeli”  ja ”Hyasinttien aika”.
Toisaalta mukaan on otettu yllättäviä ”löytöjä” Mikon uran varrelta, joita ei yleisö kovin hyvin tunne. Tällaisia ovat mm. ”Ei traktorilla tansseihin”, ”Tallinna” ja ”Peiton alle”.

Itse nimibiisi on vanha tuttu Monty Python-hitti ”Always look on the bright side of life” Juicen viimeiseksi jääneenä biisikäännöksenä.  Suomi-versiossakin on mukana näyttelijöitä – nimittäin Aake Kalliala.
Myös Juicen ja Mikon unohtumaton duetto ”Mä lähden maalle” on monien toivomana mukana. Kokoelman avaa hyvin radioissa soinut ”Jos sua ei ois” viime vuoden ”Kantri II”-levyltä.

Ylipäänsä tälle levylle on koottu sellaisia biisejä, mitä yleisö Alatalon keikoilla on toivonut  -  lauluja, jotka ovat jollakin tavoin koskettaneet ihmisiä. Tällaisia ovat mm. ”Taksimiehen poika”, ”Anna mulle yksi yö” ja ”Kiiminkijoki.”
Cd:llä on myös tiettävästi Suomen ensimmäinen räp-kappale”Maailmanlopun meininki” 80-luvulta. Monien Lapin kävijöiden toivomuksesta on mukaan
otettu ”Jos sä menet Lappiin…”

Jo aiemmin ruotsinkielisiä biisejä levyttäneenä Mikko tallensi toisella kotimai-sella laulunsa ”Viivy vielä hetki”(Stanna lite längre), joka käännettiin Mikon esiintyessä keväällä -09 Bettina Show’ssa.
Ei muuta kuin kokoelma soimaan ja kohti Lappia…elämä todella
voi olla valoisampaa…!
 
Kappaleet:
1. Jos sua ei ois
2. Viivy vielä hetki
3. Tytöt tahtoo pitää hauskaa
4. Elämä olla voi valoisampaa (Aake Kalliala ja Mikko Alatalo)
5. Maailmanlopun meininki
6. Ihmisen ikävä toisen luo
7. Mä lähden maalle (Juice Leskinen ja Mikko Alatalo)
8. Anna mulle yksi yö
9. Taksimiehen poika
10. Hyasinttien aika
11. Tyttö Pohjanmaan
12. Ajolähtö
13. Ei traktorilla tansseihin (Mika Sundqvist, Veli-Matti Järvenpää ja Mikko Alatalo)
14. Kissanpentu
15. Minna
16. Tallinna (Toni Aare ja Mikko Alatalo)
17. Suojelusenkeli
18. Kiiminkijoki
19. Jos sä menet Lappiin
20. Peiton alle
21. Stanna lite längre

ALR-Music Oy. Busola Oy 2009.

Jakelu:  GNT