Etusivu arrow Mikon artistisivut arrow Siirtomaasuomen laulut 1-3
 
 
Siirtomaasuomen laulut 1-3 Tulosta Sähköposti

| Prologi |
| Kassu Halosen epilogi |
| Yhdentoista virran maa (v. 1978) |
| Iso joki tulvii (v. 1981) |
| III tasavallan vieraana v. 1982 |
| Lauluista sanottua |

PROLOGI
”Siirtomaasuomen laulut”-nimeen sain idean lukiessani 70-luvulla Paavo Kähkölän ja Aku-Ripatin kirjaa ”Siirtomaasuomi”. Kirjassa kerrotaan, kuinka rikas etelä-Suomi siirtomaavallan lailla imee raaka-aineet, voimavarat ja jopa ihmiset köyhemmiltä takamailta, etenkin pohjois-Suomesta. Tein sitten lauluja katoavasta maaseudusta, muuttoliikkeestä Ruotsiin ja kaupungistuvien ihmisten elämästä. Halusin kritisoida kotimaani keskittämiskehitystä ja niin kolonialismiin viittaava otsikko ei tuntunut liioittelulta.
Monissa lauluissa sanoja ja säveltä teki kanssani Harri Rinne.
Kun tein debyyttilevyni ”Maalaispoika oon” vuonna 1974, mielessäni oli jo silloin suuremman, pohjoisesta ja sen ihmisistä kertovien laulujen sarja. Halusin purkaa viha-rakkaus-suhteeni siihen pohjoisen kotiin, uskontoon  ja isänmaahan, jonka helmasta olin lähtenyt etelän radikaaleihin yliopistokuvioihin. Levytrilogia ei ollut koko totuus, mutta näin minä sen näin alta kolmikymppisenä junantuomana. Paitsi Harri, tärkeä myötävaikuttaja oli tuottaja Tommi Liuhala. Sovittaja, myös
pohjoisen poika, Kassu Halonen sekä monivuotinen säestäjäni ja laulujemme sovittaja Masi Luoma toivat hienon panoksen. Mikko Niskanen tilasi siirtolaiselokuvaansa ”Ajolähtö muutaman laulun – se antoi lauluille uutta syvyyttä. Teimme 80-luvun alussa myös ”Siirtomaasuomen laulut ja kuvat”-kiertueita. Kuvat olivat Petri Nuutisen ja Ilkka Jaakolan kameroista. Samoja kuvia on nyt cd:n kansivihkossa. Tässä nuo laulut ovat Tommi Liuhalan 22-bittisesti uudelleen masteroimina, kolme viinyylilevyä kahtena cd:nä.  Mukaan on otettu ”Onnenpoika”-levyltä ”Anna-Liisa” ja muutama muu laulu, joiden piti alunperinkin olla mukana, mutta eivät ”11 virran maa”-vinyylille mahtuneet. Joidenkin laulujen paatosta ja herkkyyttä voi kuunnella näin vanhempana lämpimällä hymyllä, kuitenkin hieman silmäkulma kostuen. Nämä ovat lauluja, joita lauluntekijä voi tehdä vain kertaalleen elämässään. Nämä ovat oman sukupolveni lauluja, joiden myötä siirryt Suomeen, jota ei enää ole  -  vai onko sittenkin?

Mikko Alatalo

Prologi | Kassu Halosen epilogi | Yhdentoista virran maa (v. 1978) | Iso joki tulvii (v. 1981) | III tasavallan vieraana v. 1982 | Lauluista sanottua |


KASSU HALOSEN EPILOGI
Kun vuonna -78 nuorempana tuottajana sain ystävältäni Tommi Liuhalalta toimeksiannon liittyä Mikko Alatalon taustatiimiin sovittajaksi ja toiseksi tuottajaksi, olin otettu. Eräs suurista haaveistani oli toteutunut. Mikko antoi minun toteuttaa ideoitani rohkeasti varsinkin Siirtomaasuomi-trilogian ykköslevyllä studiobändin liiderinä. Homma jatkui Mikon oman bändin soitattamisella vuoden -79 Onnenpoika-levyllä. Jousisovituksin jatkoin vielä 2- ja 3- levyillä.

Kaikki meni innostavassa hengessä, sillä tunsimme tekevämme suomalaisen popmusiikin merkkiteoksia. Sain tehdä haikean lyyrisiä jousisovituksia (Kiiminkijoki). Toisaalta tein rajuja, jopa atonaalisia jousia aivan uudenlaisiin, väkevimpiin ja koskettavimpiin  poplauluihin, mitä tässä maassa oli kuultu (Suomalainen reissupoika, Iso joki tulvii).  Soitin myös huilua ja revitin mielisoitintani Hammondin B-kolmosta (Teuvo). Pääsin jopa toteuttamaan keikoilta tuttua harrastustani scattausta – laulun ja urkujen samanaikaista unisono-improvisointia (Nuoruuden kultasiivet).

Studiossa oli Suomen parhaita rock-muusikoita aina edesmenneestä Pekka Pohjolasta lähtien. Louhivuoren Jannen kanssa teimme erilaisia kokeiluja kitarasaundeihin. Eräinä yön tunteina soitatin Jannella parikymmentä kitarapäällesoittoa Queen-yhtyeen Brian Mayn tyyliin (Isänmaa). Tunteja ei laskettu. Kokeilunhalu oli suuri. Hurtti huumori tietenkin oli koko ajan mukana. Yhteistyötä Mikon kanssa kestikin sitten monta vuotta tuloksena hienoja levyjä, jotka ovat nyt kädessäsi yksissä kansissa. Toivottavasti Mikko vielä joskus tekee paluun yhtä väkevillä ja uljailla biiseillä Pohjoisen teemoihin. Voisimme vielä täällä Oulujärven rannalla, vanhalla kyläkoulullani kesäyön tunteina taltioida maan parhaiden pelimannien kanssa musiikkia yhdessä, ”me pohjoisen pojat”.

Kassu Halonen, Manamasalo

Prologi | Kassu Halosen epilogi | Yhdentoista virran maa (v. 1978) | Iso joki tulvii (v. 1981) | III tasavallan vieraana v. 1982 | Lauluista sanottua


 Yhdentoista virran maa (v. 1978)

Tämä levy on ehdottomasti yksi Mikon lauluntekijä uran pääteoksista. Harri Rinne on tietenkin ollut monien tekstien isä, mutta tämä levy ammentaa hyvin pitkälle voimansa Mikon pohjoisen juurista.
Monelle poptähdelle on traumaattinen kokemus tulla alas suosion huipulta. Niin varmasti olisi ollut Mikonkin kohdalla, mutta hänellä oli tärkeämpää tekemistä: nämä pohjoisen laulut. Hän halusi laulaa jo aikuisillekin ihmisille. Hän halusi välittää, halusi vaikuttaa. Siinä auttoi tietenkin se, että samana syksynä vuonna 1978 Mikko voitti Syksyn Sävelen utopistisella 78000:lla postikortilla. Silloin piti vielä osata kirjoittaa, kun äänesti Syksyn Säveleen. Suuri moka oli se, että levy-yhtiö painosti muuten kunnianhimoiselle, kantaaottavalle albumille mukaan "Vicky Lee"- rallin. Voittajaralli oli sinänsä hyvä, mutta mieluummin muussa ympäristössä.

"Vicky Leen" takia Alatalo saavutti kuitenkin siirtomaa Suomen lauluilleen paljon suuremman yleisön kuin oli uneksinutkaan. Levy myi tuolloin yli 20 000 ja konserttisalit olivat täynnä. Mikko kiersi ympäri maan "Siirtomaa Suomen laulut ja kuvat"- konsertillaan. Suurille valkokankaille heijastetut Suomi-kuvat olivat valokuvaaja Petri Nuutisen.
Alatalon paukuteltua henkseleitään ja heiteltyä lannettaan tunnetuissa iskelmä-kilpailussa rock-kriitikot ja osa rockyleisöstä käänsi hänelle selkänsä. Yhtäkkiä hän ei ollutkaan enää Suomen parhaista poplaulajista. Laulutaito oli mennyt sen myötä, että pienen rockyleisön sijasta miehen tunsivat kaikki peräkylän mummotkin.
Alatalon kuva oli Suomen Kuvalehden kannessa, tosin yhtenä ruutuna muiden joukossa. Se oli merkki siitä, että hänet tunsivat kaikki Suomessa.

Mutta rock-uskottavuutensa hän oli menettänyt. Vasta vuosia myöhemmin monet kriitikot ovat tunnustaneet, että Alatalon "Yhdentoista virran Maa" -albumi oli merkkiteos Suomi-viihteen historiassa. Se, että mies oli samaan aikaan myös kuplettitaituri, nähdään nyt monipuolisuutena.

Vaihtaessaan levy-yhtiötä Lovelta Finnscandiaan Hi-hat -levymerkille Mikko oli siirtynyt Atte Blomin viisaan ja massiivisen hahmon suojasta toisen "ison pojan" Tommi Liuhalan isälliseen ja näkemykselliseen ohjaukseen. Tommin lisäksi tuottaja-kapellimestarina "Yhdentoista virran Maalla" toimi jo tuolloin omaperäinen Kalervo "Kassu" Halonen. Kassun innostamissa sessioissa rumpuja ja bassoa soittivat legendaarinen "Made in Sweden" -kaksikko Vesa Aaltonen ja Pekka Pohjola, Suomen kansainvälisesti tunnetuimmat muusikot Jukka Tolosen ohella. Kitaraa soitti Janne Louhivuori. Mm. biisiin "Isänmaa" hän soitti 28 kitaraa päällekkäin Queen -yhtyeen Brian Mayn tyyliin. Kassu halusi kokeilla erilaisia asioita.

Itse nimibiisi on kronologinen historian katsaus meistä suomalaisista, minkälaisia perkuleita me olemme. Laulussa käydään läpi menneisyyden traumat , koti, uskonto, isänmaa, sotatantereet, vainajat, muuttunut, outo kotiseutu.
Ja lopulta rakkaus-viha suhteen tunnustaminen 10 virran maahan, josta lähti yhdestoista, ihmisten virta. Biisi on toteutettu minimaalisesti: vain Mikon kitara ja kiihkeä "saarnamiehen" ääni. Saarnamiesten vallankäyttöä Mikko käsittelee äänikuvaelmassa "Saarna".

Se on jo selkäkarvat nostattavaa kuultavaa. Kansan Uutisten päätoimittaja kommunisti Erkki Kauppilakin havahtui ja lähetti Mikolle kortin: "Älä pilkkaa laestadiolaisuutta. Se on kaikissa meissä, jotka olemme siinä kasvaneet!". "Nuoruuden kultasiivet" on Mikon tilitys kokonaisen sukupolven unelmien kuolemasta. "Katso mua, Sirkka" ennakoi jo EU-ajan evakkoliikkeitä. "Elämisen tahti" oli tuon ajan työttömien laulu. "Teuvo" oli Alatalon "Kahdeksan surmanluotia". Myöhemmin Alatalo - Rinteellä (Siirtomaa-Suomen laulut 3) olikin mahdollisuus tehdä musiikkia toisen Mikon, Niskasen elokuvaan.

"Pohjanmaan junassa" oli bluegrassia, olihan Alatalo sitä tehnyt jo aiemmin Vanha Isäntä -bändin kanssa singlelle "Lättähattublues". "Anna-Liisa" oli rakkauslaulu nuoruuden kuolleelle ystävälle, "Mädäntynyt sydän" taas muisteli kotiseutua. Kaiken kaikkiaan "Yhdentoista virran Maa" on vahva kokonaisuus, joka on osoittautunut vaikeaksi ylittää 600 laulun parivaljakollekin.

Prologi | Kassu Halosen epilogi | Yhdentoista virran maa (v. 1978) | Iso joki tulvii (v. 1981) | III tasavallan vieraana v. 1982 | Lauluista sanottua


 Iso joki tulvii (v. 1981)

Alatalo oli jo valmistellut kaksi seuraavaa Siirtomaa- Suomen laulusarjaa. Itse nimi "Siirtomaa - Suomi" tuli Paavo Kähkölän ja Aku-Kimmo Ripatin kirjasta, jossa Pohjois-Suomea ja kehitysalueita verrattiin sorron suhteen siirtomaihin. Mikko oli hahmotellut avaukseksi juhlavaa "Suomenmaa" laulua, joka alkaa variaatiolla Ilmari Kiannon "Nälkämaan laulusta". Kassu Halonen soitti huilua, Kainuusta itsekin.

Ehkä parhaiten parivaljakko Alatalo - Rinne on onnistunut yhdistämään vakavan asian ja kepeän, uhoavan, humoristisen kupletin laulussa "Leuhkat eväät". Se oli karvalakkilähetystöjen aikaa. Pohjoisen miehet tulivat karvareuhkat päässään eduskuntaan vaatimaan Helsingin herroilta oikeutta voimalaitokselle menetetyistä maista. Samalla laulu kohoaa pohjoissuomalaisten itsetunnon ylistykseksi. "Vaikka veitte jo maat, veet, ruskat ja keväät, silti sielussa on leuhkat eväät." Laulussa on suoranaista kansallis-sovinismia "Täällä on semmosia poikia että kajehtii Venäjä ja Ruotti, kärttivät sinne jäämään, kun siellä hukattu on miehen muotti." Joskus tarvitaan sovinismiakin avuksi, kun kaikki on viety. Mikon vanha kumppani Juice Leskinenkin pitää tätä laulua Alatalo - Rinteen parhaimpana.

Ennen muuta "Leuhkat eväät" on edellä aikaansa lauseessa "Saako sitä Pohojolan perukoilla asua kotonansa". Tämä vaatimus on kovin ajankohtainen, kun ihmiset joutuvat leivän vuoksi jättämään kotikylänsä. "Kulta, etkö tulis hakemaan mua kotiin" kertoo laulun toisesta puolesta, kaupungissa asuvasta maalaissielusta, joka kuolee ja kuihtuu, ellei pääse kotiin.

"Suomalainen reissupoika" on laulu, jota Mikolta edelleen, 20 vuoden jälkeen, toivotaan. Se on irvokkaan realistinen, toisaalta romanttinen, kuvaus suomalaisen reissumiehen, siirtotyöläisen, arjesta. Siitä, miten unelma kulkurista on todella kaukana todellisuudesta. Edesmennyt taiteilija Juhani Hakalahti sai idean tauluunsa Mikon tekstistä: "Maitohorsma kusenpolttamassa heinässä (parakin takana)".

Laulunteko on hauska harrastus, vaikkei se aina ole kovin kannattavaa.

Harri Rinteen idea oli tehdä laulu tulvasta, luonnonkatastrofista ja miten ihmiset käyttäytyvät tuossa tilanteessa. "Iso joki tulvii"- laulu on mm. Pertti Salolaisen mielikappale. Tuota massiivista teosta värittävät Kassu Halosen dramaattiset jouset ja Olli Haaviston matala, ujeltava lapsteel-kitara. Laulu on kuin suuri näytelmä. Se etenee intensiivisesti kohti lopullista tuhoa. Ihmiset kuvataan raadollisina tai sankarillisina kuten missä tahansa poikkeustilanteessa, katastofissa tai sodassa. Laulu oli ilmeisesti liian pitkä radioihin soitettavaksi, mutta monet tuntevat sen - vieläkin.

"Suomalainen Odysseija 1 & 2" kuvaavat suomalaisten maiseman muuttumista. Albumin päättää kuitenkin tavallisten ihmisten ylistys. Jotkut nuoret kriitikot halusivat nähdä tässä, että Alatalo - Rinne mietiskelevät tavallista merkonomikansaa. "Kiitos, kunnon ihmiset" on kuitenkin vain yritys kiittää kaikkia raskaan työn raatajia, joita emme edes ajattele tarvitsevamme. Jos he eivät tekisi muurahaisen työtään, silloin huomaisimme sen. Samasta aiheesta teki myöhemmin "Sankarit" laulun J. Karjalainen.

Prologi | Kassu Halosen epilogi | Yhdentoista virran maa (v. 1978) | Iso joki tulvii (v. 1981) | III tasavallan vieraana v. 1982 | Lauluista sanottua


 III tasavallan vieraana v. 1982

Oli aika saattaa Alatalo - Rinteen suuri Siirtomaa Suomi-trilogia päätökseen. Nimen kolmososalle parivaljakko keksi kirjailija Olavi Paavolaisen natsi-Saksan matkakirjasta, olihan Suomessakin tultu varsin totalitääriseen sosiaalidemokraattiseen yhteiskuntaan, jossa kaikki puolueet ovat samanlaisia. "III tasavalta" sisälsi paljon muutakin, mm. Huxleyn "Uusi Uljas maailma" ja Orwellin "1984"- kirjojen näkymiä.

"Suomalainen ihminen johdatetaan tiukassa kontrollissa kehdossa hautaan. Ihmisten onni tukahtuu. Elämän maku katoaa. Yhteiskunta on täynnä toisiaan vartioivia pieniä "stasi"- vakoojia. Ideologisesti yhteiskunnasta on "henki pois". "Virkasheikit" hallitsevat ja isoveli valvoo. Maalaispojat oli ajettu kaupunkeihin siirtomaa Suomesta, trilogian loppu oli käsillä", kertovat lauluntekijät.

"III tasavallan vieraana"- laulua voi vielä tänä päivänä kuunnella kestävänä analyysinä. Alatalo - Rinne näkivät asioita eteenpäin.

Siirtolaisuuden oivalliseksi klassikoksi syntyi  "Ajolähtö". Mikko Niskanen pyysi nuorisoelokuvaansa musiikkia. Hän tuli toisen Mikon työkammioon Pispalan kellariin. Kaima kysyi "Millaista musiikkia sinä oikein haluat elokuvaasi?" Niskanen vaipui koomaansa ja näytteli puoli tuntia siirtolaisfilminsä kohtauksia eläytyen vahvasti. Silloin toinen Mikko tiesi, millainen päälaulun tulee olla. Siinä on oltava jotakin hyvin suomalaista. Pesäpallo. Miesten on pakko lähteä tai muuten kuolee. Ajolähtö. Siinä se oli. Siitä tuli myös elokuvan nimi.

"Ajolähdön" lisäksi trilogian kolmoslevyllä oli Jamppa Tuomisen ja Mikon duetto "Pohjoisen laulu". Se oli Alatalon kunnianosoitus pohjoisen Suomen tanssimuusikoille. Se oli velanmaksu. Et voi syntyä Peräpohjolassa tuntematta, mikä on korpikommunismi, vanhoillis-laestadiolaisuus ja mollisävyinen, vanhempi tanssimusiikki. Sitä ei huuhtoneet Beatlesit, hipit eivätkä uudet aallot. Ne vain toivat uudet, omat mausteensa, mutta joka kerran on imenyt äidinmaidossa pohjoisen pyhän kolmiyhteyden, se ei pois kulu.

Monet kriitikot eivät ymmärtäneet Mikon ja Jampan duettoa. Mitä tekivät siihen aikaan vielä pop-lauluntekijä ja humppamuusikko samalla levyllä? Mutta he eivät tienneet, että Jamppa oli paitsi loistava tenori, "Suomen Robertino Loreti", myös lahjakas jazz-fonisti. Jamppa oli ollut muusikkona koulupoika Mikon jonkunlainen idoli. Hän edusti puhdasveristä pohjoisen tanssimuusikkoa, jonka sydän oli jazzissa, mutta leipä humppahelveteissä. Jamppa antoi sielläkin kaikkensa ja "Pohjoisen laulu" ennakoi jopa miesten tulevia kohtaloita.

Levyllä oli mukana Mikon Syksyn Sävel- kilpailuissa toiseksi tullut "Taistelija"- laulu. Se oli ylistys jo ennen Karjalaisen "Sankareita", tavallisten ihmisten taisteluista. Tuona vuonna Syksyn Sävelen muuten voitti Mikon "kupletti-reseptiä" käyttäen hänen ystävänsä Mika Sundqvist "Hormoonihiiret"- laululla. Junnu Vainio esitti samana iltana klassikkonsa "Vanhoja poikia viiksekkäitä". Se jäi elämään.

Siirtomaa Suomi -trilogia oli lähtenyt liikkeelle suurella kotiseudun historian kertauksella "11 virran maa". Trilogia päättyy Mikon rakkaudentunnustukseen kotiseudun jokeen laulussa "Kiiminkijoki". "Te voitte miehen ja kitaran tuhkat joen syliin heittää", hän laulaa. Samalla laulu kuittaa koko albumisarjan: omien juurien tunnustaminen, "minän" löytäminen, koko siirtolaismyllerryksen ja nykymaailman kaaoksen keskellä. "11 virran maa" ja "Kiiminkijoki" ovat monen muuttoliikkeen kokeneen tärkeimpiä lauluja, Ruotsin siirtolaisten keskuudessa osin jopa kansallislaulun asemassa.

Niin Siirtomaa Suomen lauluissa kuin monilla muilla levyillä oli tärkeä vaikuttaja tuottaja Tommi Liuhala. Hän jaksoi luoda uskoa, kritisoi, korjasi ja ohjasi Mikkoa tulkitsijana. Hyvän tuottajan rooli on tärkeä näin monen vuoden projekteissa. Ennen muuta Amerikan länsirannikolta vaikutteita hakenut Liuhala oli luomassa Alatalon levyjen vieläkin pätevää, ajatonta soundimaailmaa.

  Prologi | Kassu Halosen epilogi | Yhdentoista virran maa (v. 1978) | Iso joki tulvii (v. 1981) | III tasavallan vieraana v. 1982 | Lauluista sanottua |

 L A U L U I S T A   S A N O T T U A

PITKÄ MATKA MAASEUDULTA KAUPUNKIIN
YHDENTOISTA VIRRAN MAA

Mikko Alatalo-Harri Rinteen laulujen päähenkilö on suomalainen mies, huuliveikko, jolla on vuoroin lämmin sydän ja kylmä pää tai päinvastoin.

Hänellä on pitkä matka maaseudulta kaupunkiin, 60-lukulaisesta nuoruudesta keski-ikään, unelmista todellisuuteen, raadannan ja aatteettomuuden naapurilähiöön. Elämän tarkoituksen, rakkauden ja kuoleman kolmiossa roisi rehvakkuus vaihtuu öisiin unelmiin, vapauden haaveeksi. Suhde nykynaiseen, viinaan ja rahaan tasapainoilee selviytymisen ja itsetuhon välillä.

On jaksettava elää muuttuneessa maailmassa.

Freskomaisena taustana Yhdentoista virran maan lauluille on 1960-ja 70-luvun Suomi,  oma isänmaa. Juurensa tunnustanut maalaispoika kertoo sen pohjoisesta kotikylästä juttujaan Kiiminkijoen varrelta. Kaupungissa niistä ei saa aplodeja, pikemminkin päinvastoin. Siellä kaikkien odotetaan olevan hilpeitä kundeja ja mimmejä, jotka eivät ole mistään kotoisin. Erilainen nuori, maalla kasvanut, voi tuntea myös olevansa yksinäinen, syrjitty, sellainen, jota kuitenkin jäytää ihmisen ikävä toisen luo.

Siirtomaasuomen yllä soi koko 1960-ja 70-luvun historian laulu. Se muistaa aina mainita Lapualaisoopperan, Vanhan valtauksen ja Koijärven tapahtumat, ajan nuoret kulttuuriradikaalit ja Reporadion.

Kuitenkin Suomi oli maa, jossa noina vuosikymmeninä lähes kaksi miljoonaa kansalaista vaihtoi asuinpaikkaa ja usein myös ammattia, muutti laajoin joukoin etelä-Suomeen ja sadat tuhannet taas Ruotsiin. Maaseutu alkoi tyhjentyä, seurojentalot ja tanssilavat ränsistyä, ja talojen ikkunoihin oli hakattu laudat ristiin.

Mikko Niskanen kuvasi muun muassa tätä elokuvissaan Kahdeksan surmanluotia ja Ajolähtö, Heikki Turunen taas kertoi Pohjois-Karjala-kirjoissaan Simpauttajasta Kivenpyörittäjän kylään tästä eurooppalaisittain mittavasta yhteiskunnan muutoksesta. Mikko Alatalo teki Harri Rinteen kanssa 34 laulun komean sarjan Yhdentoista virran maa.

Kaikki tapahtui hitaasti ja kuitenkin niin nopeasti. Vielä 1960-luvulla tanssittiin kiihkeästi tangoa kautta Suomen. 70-luvulla saattoi nähdä samat ihmiset kaupungin kaljakuppiloissa kyynelehtimässä jukeboksien äärellä; he soittivat ajan rakennemuutosiskelmiä kuten Elämän valttikortteja, Yksinäistä ja Viikonloppuisää. Tapakulttuurin muutos, perheiden hajoaminen ja privatisoituminen, sukulaisten ajautuminen erilleen toisistaan, olivat vääjäämätöntä seurausta vielä 1950-luvulla kukoistaneen televisiottoman maalais-Suomen pirstaloitumisesta.

Suomi kulki kohti uusia vuosikymmeniä eheytyäkseen ja murtuakseen vielä monta kertaa. Eräs vaihe, Siirtomaasuomen dokumentoijat, oli kuitenkin jäävä historiaan. Tällä levykokoelmalla voitte kuunnella Mikko Alataloa, yhtä heistä.
”Kiiminkijoki, kun saa viimeinen sointu/ te voitte miehen ja soittimen tuhkat joen syliin heittää..”
Maarit Niiniluoto
kirjailija, journalisti
 
 
 SIIRTOMAASUOMEN KULTAISET MUISTOT
Sanotaan, että vuodet kultaavat muistot. Kun vuosia on riittävästi, ajallinen etäisyys muovaa muistoista nostalgiaa. Suhde menneisyyteen saa herkistyneen ja haikean sävyn.
Erityisesti tämä pätee musiikkiin. Nostalgia on menneiden aikojen musiikin olennainen parametri. Muistot laativat lauluihin uudenlaista merkittävyyttä. Kulunut aika tekee niistä hengentuotteita, joita meillä on tapana nimittää klassikoiksi.

Mikko Alatalon Siirtomaasuomen laulut olivat merkittäviä jo syntyessään. Toki niiden aihepiiriä oli sivuttu jo monissa iskelmissä ja rocklyyriikoissa, mutta ei koskaan näin kattavana kokonaisuutena. Ensi kertaa Mikko toi muuttoliikettä käsittelevään musiikkiin läheltä koetun, moniulotteisen näkökulman.

Sodanjälkeiset sukupolvet olivat kokeneet suuren yhteiskunnallisen murroksen. Pohjoisen asukkaat muuttivat työn perässä Etelään. Maalaiset muuttivat kaupunkeihin. Taksimiehen poika muutti Kiimingistä Tampereelle maisterin oppiin. Tähän asetelmaan rakentui tuhansien ja taas tuhansien ihmisten muuttunut maailmankuva.

Itse oli muuttanut tukka putkella Vammalan uneliiasta kauppalasta Helsingin huninoihin. Kunnalliskodin pellon vierestä suurten mahdollisuuksien maailmaan.

Mikon tapasin ensi kertaa Ilta-Sanomien musiikkitoimittajana 70 – luvun puolivälissä. Tein hänestä hänestä ensimmäisen artistihaastattelun. Pian teimme yhteistyötä myös TV2:n Iltatähti – ohjelmassa.

Muutamaa vuotta myöhemmin hän koputti ovelleni uusissa merkeissä. Fazerin omistaman Finnlevyn kylkeen oli perustettu Hi-Hat – levymerkki, jonka tuotannosta vastasin. Mikko oli jättänyt Love Recordsin ja tarjosi yhteistyötä. Näin kaksi nuorisoradikaalia kohtasi viihteen viljavainioilla.

Itse oli kirjoitellut lauluista lehtiin ja televisioon. 60-luvun kasvattina musiikilla oli minulle merkittävä tehtävä. Tätä toteuttivat monet arvostavani laulavat lauluntekijät. Mikossa kohtasin samanhenkisen taitelijan. Koimme, että musiikkiin pitää suhtautua samalla sisällöllisellä vakavuudella kuin kaunokirjallisuuteen. Tai sosiologiaan, jonka opinnoista olimme saaneet myös tärkeitä virikkeitä.

Näin rakentui suhde, joka toki tuotti myös menestyksiä levylistoilla aina Syksyn Sävel – sumaan asti. Mutta jo heti ensi kohtaamisesta asti tähtäimessä oli myös Mikolle rakas suunnitelma Siirtomaasuomen lauluista. Se oli juuri alkaneen yhteistyömme edellytys ja myös tärkein hedelmä.

Kun sain Warner Music Finlandilta tehtävän pävittää Mikko Alatalon Siirtomaasuomen laulut kattavaksi kokonaisuudeksi, sisimpääni hiipi pieni pelko. Miten korjata aikaan liittyviä äänitysteknisiä virheitä? Miten suhtautua juttuihin, joissa tuotannollinen hurttius hylkäsi hienostuneet ratkaisut? Miten on säilynyt musiikin taiteellinen merkitys? Ovatko vuodet todella kullanneet muistot?

Helpotuksekseni havaitsin, että nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin laulusarjan merkitys on vain korostunut. Musiikin kokettavuus on edelleen läsnä, jopa kasvanut. Tänään kuunneltuna Siirtomaasuomen laulut avautuu ainutlaatuiseksi, runolliseksi raportiksi suomalaisuuden suuresta käännekohdasta.
Näillä lauluilla maalaispoika Mikosta tuli tunnettu tilanomistaja nimeltä Alatalo.
Tommi Liuhala
 

KANSAN KOSKENNIEMET
Ehkä Mikko ja Harri ovat suurmiehiä, kansan Koskenniemiä. Ja kun
yleisönottaja numero yksi tekstin laulaa, se iskee vasamana sydämeen.
Käyttötaikuri Alatalo lauloi kirjaamme jatko-osat. Me tarjosimme
ihmisille identiteettiruisketta tiedon kautta. Mikko tekee samaa
tunnevirityksellä. Mikko ja Harri ovat sosiologisia kansantaitelijoita.
Aku-Kimmo Ripatti  1983
kirjailija, Siirtomaa-Suomi-kirjan tekijä

McCARTNEY, ENGLANNIN MIKKO ALATALO
Mikko Alatalon kansansuosio on kiistaton. Mutta tavallaan
Alatalo on väliinputoaja. Joillekin rock-väestä hänen laulunsa
ovat liian iskelmää. Alatalon ongelma on aikalailla sama kuin
Paul McCartneylla, jota Alatalo muutenkin muistuttaa. Myös
McCartney aloitti uransa tunnetussa rock-yhtyeessä. Myös
Maccalla on oman kulttuuriperintönsä traditio Music Hallista
Chuck Berryyn. Alatalolla se on molli-iskelmistä kantrirockiin.
Seppo Roth 1990
journalisti, Aamulehti


MIKON KOTISEUTULAULUT
Alatalon kotiseutulauluissa lotisee elämän virta. Niin Rinteen kanssa
tekemiensä kuplettien kuin ironisten rakkauslaulujen alta nousee
vakava, yhteiskuntaa silmäilevä vire. Alatalo on pettämättömän
suomalainen laulaja, jota saattaa kuulla niin ruotsalaisella huoltoasemalla
kuin Pietarista kotiin rullaavalla bussiryhmämatkalla. Toisaalta
Alatalo-Rinteen kieli on universaali, jopa kansainvälinen, perimmäiset tunnot
herättävä, kun vanhat rakennelmat hajoavat uuden ja tuntemattoman alta.
Arto Kiuru 1993
journalisti, Kaleva


POHJALAINEN EI KIELLÄ ITSEÄÄN
Pohjois-Pohjanmaalla syntynyt Alatalo on tehnyt nykyajan
maakuntalauluja. ”Pohjalaisten pysyvä ominaisuus on
heidän suuri itsetietoisuutensa. Pohjalainen ei koskaan kiellä
itseään ja hänen mielestään pohjalaiset ovat maan tärkeimmät
henkilöt.” Lainaus on Jalmari Finneltä vuodelta 1928.
Alatalo tulkitsee herkästi pohjalaisen rakkautta ja kaihoa
kotiseutuunsa. Pohjalaisuus on lähtemätön osa pohjalaista,
vaikka asuisi maan äärissä.
Timo-Esa Tuuri 1994
journalisti, Etelä-Saimaa