Etusivu arrow Ajankohtaista arrow Alatalo käänsi keskustan tekijänoikeuksien omistajien kannalle
 
 
Alatalo käänsi keskustan tekijänoikeuksien omistajien kannalle Tulosta Sähköposti

Kansanedustaja Mikko Alatalo sai joulukuussa käännettyä koko keskustan eduskuntaryhmän puolustamaan tekijänoikeuksia. Virkamiesryhmän laatima esitys uudeksi tekijänoikeuslaiksi olisi merkittävästi heikentänyt luovan työn tekijöiden oikeudellista asemaa. Keskusta oli vaa’ankieliasemassa lain suhteen ja lopulta myös kulttuuriministeri Stefan Wallin veti koko esityksensä pois.

Ehdotus olisi antanut työntekijöiden ohella työnantajille tekijänoikeudet automaattisesti työsuhteessa syntyneisiin teoksiin ellei toisin olisi sovittu esimerkiksi työsopimuksessa. Ehdotuksen mukaan työnantaja voisi jatkossa myös muuttaa teosta ja myydä sen käyttöoikeudet.

Työsuhdeolettamaa ajoivat muun muassa Viestinnän ja Elinkeinoelämän keskusliitot sekä useat mediajätit. Työsuhdetekijänoikeuksia koskeva lainvalmistelu ei tule jatkumaan enää tämän hallituksen aikana.

Katso myös muita Mikon monista aikaansaannoksista eduskunnassa 

 
< Edellinen   Seuraava >