Etusivu arrow Mikko henkilönä arrow Juuret maaseudulla
 
 
Juuret maaseudulla Tulosta Sähköposti

Isoisäni Matti Alatalo Kiimingin Alakylästä oli maanviljelijä ja 14 lapsen isä. Isoisä oli osuuskassa- ja osuuskauppamies. Hän oli pitkään maalaisliittolainen kunnanvaltuutettu. Matti oli myös huoltolautakunnan vetäjä. Pulavuosina hän jakoi kristillisesti niitä kunnan jauhoja, josta ylemmän joen, Iijoen, mies Kalle Päätalo on niin koskettavasti kirjoittanut.
Kylien köyhimmille täytyi löytyä leipäjauhot, vaikka markkinavoimat jo silloin ryskyttivät pirttien seiniä kuin jäälohkareet Kiiminkijoen uomia keväisin

Matti hoiti tehtäviään nurisematta, nöyrästi palvellen. Nykytermein voisi sanoa, että Matilla oli sydän vasemmalla, mutta jalat Kiiminkijoen rantatörmän mullassa. Hän oli tavallaan punamulta. Mutta sanotaanko niin, että isoisällä oli sydän paikallaan ja jalat maassa.

Isäni Jaakko Alatalo oli kotikyläni Alakylän ainoa taksimies. Hän teki nuoruuden ajan raskasta maataloustyötä ja lunasti sillä isältään pienviljelystilan isommasta Alatalosta. Enimmäkseen hän viljeli perunaa. Pistipä joskus pojan myymään niitä kaupungin torille.

Isä Jaska ja Mikko
Isä-Jaska ajoi yli 40 vuotta taksia Alakylässä. Alatalon Jaskan tunsi koko seutukunta. Hänen taksinsa oli sen ajan palvelukeskus. 50-luvulla ei monessa talossa vielä ollut autoja.

Jaskan taksi hoiti koko elämänkirjon. Se vei tanssikansan tansseihin, rii'uuväen rii'uulle. Se vei raskaana olevat äidit synnytyslaitokselle. Se vei 30 vuotta lapset kouluihin. Se toi 30 vuotta postit jokaiseen torppaan. Se vei mummot terveyskeskuksiin. Se toi viinapullot torppien isännille. Se vei hullut hoitolaan. Se vei kuolevat sinne, missä laitetaan viimeinen vaate. - Ja kaiken hoiti yksi ainoa mies: Jaska Alatalo. 40 vuotta. Nurisematta. Aina iloisesti palvellen. Juttu luistaen. Ja myös monta kertaa asiakasta lohduttaen.

Olin paikalla, kun vietettiin isäni 70-vuotispäiviä. Hän lopetti tuolloin elämäntyönsä. Sadat kyläläiset tulivat häntä kädestä kiittämään. Jotkut naiset itkivät ääneen. Raavaiden suonraivaajien ahavoituneissa silmäkulmissa kimmelsi kyynelhelmi. Jotkut sanoivat: "Älä Jaska lopeta. Mitä tästä elämästä tulee? Ei me tilata niitä outoja takseja." Ajattelin silloin, että jos puoleenkin tuosta pääsisi niin hyvä olisi.

Nykytermein voisi sanoa, että isä-Jaskalla oli sydän vasemmalla ja jalat tiiviisti keskellä tietä. Hän on tavallinen punamulta. Sitoutumaton keskustalainen. Mutta sanottakoon, että isällä on sydän paikallaan ja jalat maassa.

Itse olen maailman rannan rabbi, neljän pojan isä ja kahden tytön isoisä. Olen ajanut läpi Suomen noin 3 miljoonaa kilometriä. Laulanut noin 10 000 keikkaa. Tehnyt 600 laulua yhdessä Harri Rinteen kanssa. Naurattanut, itkettänyt, viihdyttänyt, lohduttanut. Ehkä myös tiedottanut?

Olen ollut suurten haasteiden edessä äänestäjien edustajana. Jos sukuani seuraan, olen samanlainen työhullu. Se, mitä en tiedä, otan siitä selvää. Ehkä voin todella ajaa joitakin asioita niiden ihmisten puolesta, jotka ovat minuun luottaneet!

En ole leikkinyt sen suurempaa valtiomiestä eduskunnassa, olen ollut vain oma itseni. Olen puhunut siitä, mistä aikaisemmin lauloin. Ehkä joskus tulevaisuudessa olen taas vain lauluntekijä, joka jatkaa niistä aiheista, mitkä eduskunnassa kesken jäivät. Pyrin hoitamaan tehtäviäni nurisematta, nöyrästi ja ilolla. Katsomukseni on isieni perintöä. Nykytermein voisi sanoa, että minulla on sydän vasemmalla ja jalat tiiviisti maaseudun mullassa. Mutta kuten isoisäni Matti ja isäni Jaska, sanottaisiinko, että haluan olla mies jolla on sydän paikallaan ja jalat maassa.

Mikko Alatalo