VIDEO: KANTRIÄIJÄTotsikkopalkkiMikko Alatalo on taas yhdessä Harri Rinteen kanssa kirjoittanut uusia lauluja, mutta kantrista ei ’Maalaispoika’ pääse eroon. Tulevalla 'Viimeinen juna'-albumilla tullaan taas kuulemaan ehtaa kantria. ’Kantriäijät’-biisillä vieraana on mm. Nashvillen soittolistoilla menestynyt LARRY PENINSULA. Oululaislähtöinen kitaristi tykittää todella hienosti kantrisooloja niin, että vanhat kantriäijät haitaristi Jammi Humalamäki ja Mikko saavat siitä virtaa.

Alatalo tutustui kantrimusiikkiin 60-luvun lopulla, kun hän lukiolaispoikana sai vierailla Texasissa. Se oli rakkautta ensi kuulemalla. Jo 70-luvulla Mikko levytti bluegrass-musiikkia, akustista kantria,  yhdessä Vanha Isäntä-yhtyeen kanssa. Myös Juicen ja Coitus Intin levyille Alatalo toi  kantrivaikutteita. Hän soitti levyillä viulua, mandoliinia, slide-kitaraa, banjoa ja huuliharppua.

Mikon omilla levyillä kantri on kuulunut todella voimakkaasti läpi vuosikymmenten. 2000-luvulla mies julkaisi kokonaisen kolmen albumin trilogian puhdasta kantria.

otsikkopalkki

KANTRIÄIJÄT (Julk. 7.12.2017)
Mikko Alatalo feat. Larry Peninsula, s
äv. Alatalo - Peninsula | San. Alatalo - Rinne.
"Kantriäijät" on kappale Mikko Alatalon tulevalta tuplalevyltä Viimeinen Juna. Äänitys ja miksaus: Larry Peninsula, tuotanto: Mikko Alatalo ja Larry Peninsula, masterointi: Tommi Liuhala Kuvaus: Tapio Turpeinen & Marko Väänänen, editointi: Paulus Markkula. Haitari: Jammi Humalamäki Basso: Henry B. Jones Kuvattu Los Coyotes Ranchilla, Muhoksella.
AVAA TÄSTÄ PONNAHDUSIKKUNAAN
otsikkopalkki

Mikko on aina arvostanut kovia kitaristeja kuten Brad Paisley, Brent Mason ja Albert Lee. Larry Peninsulan soitto iski Mikon tajuntaan todella lujaa. Hän halusi tehdä yhteistyötä tämän Nuoren Mestarin kanssa. Larrystä tulemme kuulemaan vielä tulevaisuudessa!

Videolla sukupolvet kohtaavat. Rakkaus kantrimusiikkiin yhdistää muusikoita ikään katsomatta. Suomi-kantria Alatalo on tehnyt rakkaudesta country & western-musiikkiin suomalaiseen maisemaan ja kieleen sovitettuna, maaseudulta ja pohjoisesta. Kantriäijät-videon on videomestari Tapio Turpeinen kuvannut Pohjois-Pohjanmaalla Muhoksella Los Coyotes Ranchilla. Kiitos isäntäväelle.

Katso myös video: "IKÄVÄ JUSSIA"